20.6.2005

Kuopion käräjäoikeuden tuomio 26.11.2003

Käräjäoikeus tuomitsi A:n 15.10.2003 tehdyistä törkeästä rattijuopumuksesta ja liikennerikkomuksesta yhteiseen 75 päivän vankeusrangaistukseen, jonka sijasta määrättiin 75 tuntia yhdyskuntapalvelua, sekä ajokieltoon.

Syyttäjä oli vaatinut, että A:n omistama henkilöauto tuomittaisiin valtiolle menetetyksi. Vaatimuksen tueksi syyttäjä oli lausunut, että A oli aiemmin tuomittu lukuisista törkeistä rattijuopumuksista rangaistuksiin ja ajokieltoihin. Viimeksi A oli tuomittu noin puolitoista vuotta aiemmin tehdystä rattijuopumuksesta.

Käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen auton tuomitsemisesta menetetyksi. Käräjäoikeus totesi, että A oli vuoden 1994 jälkeen ennen nyt kysymyksessä olevaa rikosta tuomittu puolitoista vuotta aikaisemmin rattijuopumusrikoksesta. Menettämisseuraamus ei tällaisessa tilanteessa ollut tarpeen uusien rikosten ehkäisemiseksi. Menetetyksi tuomitseminen olisi joka tapauksessa ollut kohtuutonta nyt syyksi luetun rattijuopumusrikoksen laatuun, tuomittavaan rangaistukseen sekä ajokieltoseuraamukseen nähden.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Eija Pitkänen sekä lautamiehet.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 27.4.2004

Syyttäjä valitti hovioikeuteen toistaen vaatimuksensa A:n omistaman henkilöauton tuomitsemisesta menetetyksi.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Markku Arponen sekä hovioikeudenlaamanni Merja Vanala ja hovioikeudenneuvos Maija Liisa Kilpeläinen. Esittelijä Jukka Korolainen.

Perustelut

1. Syyttäjä on perustanut vaatimuksensa menettämisseuraamuksia koskevan rikoslain 10 luvun 4 ja 5 §:ään.

2. Asiassa on ensin otettava kantaa siihen, voidaanko rattijuopumusrikokseen syyllistyneen kuljettama moottorikäyttöinen ajoneuvo ylipäänsä lain mukaan tuomita valtiolle menetetyksi ja, jos tämä katsotaan mahdolliseksi, tuleeko tällaisen seuraamuksen tuomitseminen tässä tapauksessa kysymykseen.

Ajoneuvon menetetyksi tuomitsemisesta yleensä

3. Rikoksentekovälineen menettämistä koskevan rikoslain 10 luvun 4 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan menetetyksi voidaan tuomita esine tai omaisuus, jota on käytetty tahallisen rikoksen tekemisessä. Vastaavanlainen ja lähes samansisältöinen yleinen säännös rikoksentekovälineen menetetyksi tuomitsemisesta sisältyi aiemmin rikoslain 2 luvun 16 §:n 3 momenttiin (143/1932). Vaikka rattijuopumusrikokseen syyllistyneen voidaankin katsoa käyttäneen ajoneuvoa näissä lainkohdissa tarkoitetulla tavalla tahallisen rikoksen tekemiseen, ei ajoneuvoa vakiintuneesti kuitenkaan ole pidetty rikoksentekovälineenä rattijuopumusrikoksissa.

4. Kun rattijuopumusrikos voidaan tehdä vain kuljettamalla moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua, on ajoneuvoa sen sijaan pidetty rikoksen välittömänä tosiasiallisena kohteena, jollaisen menetetyksi tuomitsemisesta ei ennen 1.1.2002 voimaan tullutta lainuudistusta ollut laissa säädetty.

5. Rikoslain 10 luvun menettämisseuraamuksia koskevalla uudistuksella lainsäädännöllinen tilanne on kuitenkin muuttunut, kun luvun 5 §:ään on otettu säännökset "muun omaisuuden" menettämisestä. Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan muun muassa rikoksen kohteena ollut esine tai omaisuus voidaan tuomita kokonaan tai osaksi valtiolle menetetyksi, jos menettämisseuraamus on tarpeen uusien rikosten ehkäisemiseksi ja esine on erityisen sovelias rikoksen kohteeksi tai rikolliseen käyttöön. Tausta-ajatuksena on se, että esineen jättäminen rikoksentekijän haltuun voisi johtaa sen käyttämiseen uusiin rikoksiin, vaikka esineellä sinänsä olisi laillisiakin käyttötapoja (HE 80/2000 vp s. 4).

6. Lain esitöistä ilmenee tarkoituksena olleen, että rikoslain 10 luvun 5 §:n 2 momentin 2 kohdan säännös olisi sovellettavissa myös rattijuopumukseen syyllistyneen teossaan käyttämän auton menetetyksi tuomitsemiseen. Kuten lain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on todettu, voi auton menetetyksi tuomitsemiseen liittyä rikosoikeudellisia ongelmia (HE 80/2000 vp s. 28). Menettämisseuraamus voi esitöiden mukaan muun muassa johtaa rangaistuksen ohella kohtuuttoman ankaraan seuraamuskokonaisuuteen ja olla kohtuuton esimerkiksi silloin, kun auto on asianomaisen perheelle välttämätön kulkuväline tai kun se on hänen taloudellisiin oloihinsa nähden hyvin arvokas. Ajoneuvo voi lisäksi olla jonkun muun kuin rikoksentekijän omistama, jolloin esinettä koskeva menettämisseuraamus ei ole mahdollinen eikä toisaalta esineen arvon tuomitseminen menetetyksi samalla tavoin välittömästi vähentäisi rikosten uusimisen riskiä. Vastaavasti se seikka, että menettämisseuraamuksen ei tule koitua lisärangaistukseksi rikoksentekijälle, on omiaan rajaamaan säännöksen käyttöalaa.

7. Korkein oikeus toteaa, että rattijuopumukseen syyllistyneen kuljettaman auton menetetyksi tuomitseminen voi siten tulla harkittavaksi rikoslain 10 luvun 5 §:n 2 momentin 2 kohdan perusteella. Kun rattijuopumusrikos voidaan tehdä vain moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua kuljettamalla, on selvää, että auto on mainitussa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla "erityisen sovelias rikoksen kohteeksi".

8. Asiallisesti ei ole eroa siinä, tarkastellaanko menettämisseuraamusta edellä mainitun vai rikoksentekovälineen menettämistä koskevan 4 §:n 2 momentin 1 kohdan perusteella. Kummassakin tapauksessa edellytyksenä seuraamuksen tuomitsemiselle on uusien rikosten ehkäisemisen tarve. Myös seuraamuksen tuomitsemisen kohtuullisuutta koskevat samat säännökset ja periaatteet.

Menetetyksi tuomitsemisen tapauskohtaisuus

9. Rikoslain 10 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan siinä tarkoitetun menettämisseuraamuksen tuomitseminen on kuitenkin aina tuomioistuimen harkinnassa. Ajoneuvon tuomitseminen menetetyksi valtiolle ei edellä selostetuista syistä voi olla säännönmukainen seuraamus teosta, vaikka rikoksentekijä omistaisikin rattijuopumusrikoksessa käyttämänsä ajoneuvon. Ensisijainen turvaamistoimi uusien rattijuopumusrikosten ehkäisemiseksi on rikoksentekijälle tieliikennelain 75 §:n perusteella määrättävä ajokielto. Menettämisseuraamuksen määrääminen saattaa kuitenkin olla aiheellista, jos tekijä tuomituista rangaistuksista ja määrätyistä ajokielloista huolimatta syyllistyy toistuvasti rattijuopumusrikoksiin ja nämä muut seuraamukset siten ovat osoittautuneet tehottomiksi.

10. Ajoneuvon tuomitseminen valtiolle menetetyksi rattijuopumusrikoksen johdosta voi näin ollen tulla kysymykseen, jos rikoksentekijä on syyllistynyt vastaaviin rikoksiin toistuvasti ja jos aiempien rattijuopumusten määrän ja toistumistiheyden perusteella on todennäköistä, että hän syyllistyy myöhemminkin rattijuopumukseen, jollei ajoneuvoa tuomita valtiolle menetetyksi. Tällaisen turvaamistoimenpiteen luontoisen seuraamuksen tarpeellisuutta lisää osaltaan se, jos tuomittavana oleva teko on tehty ajokiellon aikana.

Kohtuusnäkökohdat

11. Menettämisseuraamusta harkittaessa on otettava huomioon myös kohtuusnäkökohdat. Rikoslain 10 luvun 10 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan menettämisseuraamus saadaan jättää tuomitsematta, vaikka siihen muutoin olisi perusteet, jos menettämisseuraamuksen tuomitseminen olisi kohtuutonta ottaen huomioon rikoksen ja esineen laatu, vastaajan taloudellinen asema ja muut olosuhteet. Lain esitöissä on tältä osin viitattu muun muassa siihen, että auto voi olla arvokas tai esimerkiksi maaseudulla asuvalle välttämätön kulkuväline.

12. Korkein oikeus toteaa, että rattijuopumusrikoksia koskevan sääntelyn suojelukohteena on liikenneturvallisuus. Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaminen alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena lisää tunnetusti liikenneonnettomuuksien riskiä ja aiheuttaa siten vakavaa vaaraa toisten hengelle, terveydelle ja omaisuudelle. Kun menettämisseuraamusta aiemmin sanotun mukaisesti käytetään turvaamistoimenpiteenä uusien rattijuopumusrikosten ehkäisemiseksi, ei rikoksentekijän ja hänen perheensä ajoneuvon tarpeelle voida antaa samanlaista painoarvoa kuin harkittaessa rikoksentekovälineenä käytetyn kuljetusvälineen menetetyksi tuomitsemista muunlaisen rikoksen, esimerkiksi salakuljetusrikoksen yhteydessä (HE 80/2000 vp s. 35). On myös kyseenalaista, voiko toistuvasti rattijuopumusrikokseen syyllistyneellä ja siten käytännössä jatkuvasti tai varsin pitkään ajokieltoon määrätyllä olla sellaista auton tarvetta, jonka vuoksi menettämisseuraamusta olisi pidettävä hänen kannaltaan kohtuuttomana auton käyttöhyödyn menettämisen vuoksi.

13. Perusteltu lähtökohta liikenneturvallisuuden kannalta on myös se, että mitä enemmän tarvetta menettämisseuraamuksen tuomitsemiseen edellä mainituista syistä on, sitä vähemmän painoarvoa rikoksentekijän henkilökohtaisiin olosuhteisiin liittyville näkökohdille voidaan antaa.

14. Myöskään seuraamusten mahdollinen kasautuminen ei voi olla esteenä ajoneuvon menetetyksi tuomitsemiselle, jos siihen on edellä kerrotuin tavoin pakottava tarve tiellä liikkuvien hengen, terveyden ja omaisuuden suojelemiseksi. Toisaalta, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi menettämisseuraamus huomioon ottaen kohtuuttomaan lopputulokseen, voidaan menettämisseuraamus ottaa rikoslain 6 luvun 7 §:n perusteella huomioon rangaistusta lieventävänä seikkana.

15. Sekään, että auton menetetyksi tuomitseminen ei ole mahdollista niissä tapauksissa, joissa rattijuopumukseen syyllistynyt ei ole omistanut kuljettamaansa autoa, ei voi vähentää tarvetta tuomita rattijuopumukseen jatkuvasti syyllistyneen kuljettamaa omaa autoa menetetyksi, jos tämä toimenpide osoittautuu välttämättömäksi rattijuopumusrikosten uusiutumisen ehkäisemiseksi.

Menetetyksi tuomitseminen tässä tapauksessa

16. Harkitessaan menettämisseuraamuksen aiheellisuutta tässä tapauksessa Korkein oikeus toteaa, että A on syyllistynyt 15.10.2003 siihen törkeään rattijuopumukseen, johon syyttäjän esittämä menettämisseuraamusvaatimus liittyy. A:n rikos- ja ajokorttirekisterinotteista ilmenee, että hän on aiemmin syyllistynyt rattijuopumukseen toukokuussa 2002. Huomioon tässä yhteydessä voidaan rikoslain taannehtivaa soveltamista koskevan kiellon estämättä ottaa myös se rikollisuus, johon A on syyllistynyt ennen kuin rikoslain 10 luvun säännökset tulivat voimaan. Tältä osin Korkein oikeus toteaa, että A on syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen vuonna 1993 sekä lisäksi lukuisiin rattijuopumusrikoksiin vuodesta 1979 alkaen. A ei ole hänelle vuonna 2002 määrätyn ajokiellon aikana kuljettanut kulkuneuvoa ajo-oikeudetta.

17. A on siten ennen nyt puheena olevaa tekoa syyllistynyt rattijuopumusrikokseen edellisen kerran noin puolitoista ja sitä lähinnä edeltäneeseen vastaavaan tekoon noin kymmenen vuotta aikaisemmin. A:n syyllistyminen uusiin rattijuopumusrikoksiin ei ole niin todennäköistä, että menettämisseuraamuksen tuomitsemista voitaisiin pitää välttämättömänä ja rikoslain 10 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tarpeellisena uusien rikosten ehkäisemiseksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Eeva Vuori, Liisa Mansikkamäki ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Pasi Kumpula.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Lehtimaja: Olen muutoin samaa mieltä kuin enemmistö, mutta tapaukseen sovellettavan lainkohdan valinnan perustelen seuraavasti.

Sekä oikeuskirjallisuudessa (ks. esim. Reino Ellilä, Uusittu liikennerikosoikeus, Porvoo 1974, s. 162 - 164) että oikeuskäytännössä on perinteisesti katsottu, ettei rattijuopumusrikoksessa käytettyä autoa voida tuomita valtiolle menetetyksi rikoksentekovälineen menettämistä koskevan lainkohdan nojalla. Tästä vakiintuneesta kannasta ei ole pidetty mahdollisena luopua ilman lainsäätäjän toimenpiteitä.

Uudemmassa oikeuskirjallisuudessa (ks. esim. Pekka Viljanen, Voidaanko tai pitäisikö rattijuopon auto konfiskoida?, LM 3/2004 s. 493 - 501) samoin kuin rikoslain uuden 10 luvun säätämiseen johtaneen lain esitöissä (HE 80/2000 vp s. 28; ks. myös liikennejuopumustyöryhmän mietintö OLJ 5/1985 s. 91) on puolestaan katsottu, että rattijuopumusrikoksessa käytettyä autoa on pidettävä pikemminkin rikoksen kohteena kuin sen tekovälineenä. Rikoksen kohteena olevan esineen menetetyksi tuomitsemisesta ei kuitenkaan ole säädetty laissa ennen 1.1.2002 voimaan tullutta rikoslain 10 lukua (26.10.2001/875). Tämän lainmuutoksen esitöistä ilmenee tarkoituksena olleen, että rikoslain 10 luvun 5 §:n 2 momentin 2 kohdan säännös olisi sovellettavissa myös rattijuopumukseen syyllistyneen henkilön teossaan käyttämän auton menetetyksi tuomitsemiseen.

Pidän sinänsä tulkinnanvaraisena, onko rattijuopumusrikoksessa käytetty auto katsottava ensisijaisesti rikoksen tekovälineeksi vai rikoksen kohteeksi. Luontevammalta tuntuisi tässä yhteydessä ajatella autoa rattijuopumusrikoksen tekovälineenä. Merkittävää asiallista eroa ei kuitenkaan ole siinä, tarkastellaanko menettämisseuraamuksen mahdollisuutta rikoslain 10 luvun 4 §:n 2 momentin 1 kohdan vai saman luvun 5 §:n 2 momentin 2 kohdan valossa. Kummassakin tapauksessa on menettämisseuraamuksen tuomitsemisen edellytyksenä se, että tällaista seuraamusta pidetään tarpeellisena uusien rikosten ehkäisemiseksi. Jälkimmäisen lainkohdan mukaan vaaditaan tosin lisäksi, että menetetyksi tuomittava esine on erityisen sovelias rikoksen kohteeksi tai rikolliseen käyttöön. On selvää, että tämä lisävaatimuskin yleensä täyttyy rattijuopumusrikoksessa käytetyn auton kohdalla, siitä huolimatta, että autoa voidaan käyttää myös laillisiin tarkoituksiin.

Rikoslain 10 luvun säännöksistä sekä niiden esitöistä on joka tapauksessa kokonaisuutena pääteltävissä, että menettämisseuraamuksia koskevan lainmuutoksen jälkeen myös rattijuopumusrikoksessa käytetyn auton menetetyksi tuomitseminen on sinänsä mahdollista. Katson, että menettämisseuraamuksen tuomitsemista tulee tällöin ensisijaisesti harkita rikoslain 10 luvun 5 §:n 2 momentin 2 kohdan perusteella, ottaen huomioon, mitä tämän lainkohdan esitöissä on lausuttu ja että se asettaa menettämisseuraamuksen tuomitsemiselle sanamuotonsa mukaisesti tiukemmat edellytykset kuin rikoksentekovälineen menettämistä koskeva 4 §:n 2 momentin 1 kohta.